IMG_5873

Musavinkit

Capo kiinni ja pleku viuhumaan

Jotta nämä sivut eivät mene yksipuoliseksi omien juttujen puffaamiseksi, niin tässä osasto muiden tekemälle musiikille.

Skeleton Shortage

Luurangot autoajelulla

Pietikäisen Pekan aiempi kokoonpano oli nimeltään A Thousand Bright Tomorrows, jolla mm. tämä mainio julkaisu Backbreaker. Nykyinen yhtye on nimeltään Skeleton Shortage. Vankasti liikutaan raskaamman grungen parissa ja hyvin uskottavasti. Biisit toimivat soundeiltaan ja tyyliltään todella hyvin. Kappaleet on hienosti rakennettu ja niissä on sopivasti taidolla yhteensovitettuja vaihtelevia osia.

Ohessa Skeleton Shortagen rautainen roadmovie tyyppinen video kuvittamassa kappaletta Heaven Is Noise.

The Mint Freaks

Psykedeliaa raskaalla kädellä

The Mint Freaks julkaisi ensimmäisen levynsä 28.1.2023.. Levy kantaa samaa nimeä kuin yhtyekin. Levy julkaistiin vinyylinä, mutta se on myös kuunneltavissa suoratoistopalveluissa.

Levy on vahvasti kiinni 60- ja 70-lukujen psykedelisen rockin ja popin muotokielessä. Soundit ovat kuitenkin tätä päivää. Omia suosikkejani levyllä ovat mm. Spring Is Here. Kappale lähtee mukavan vinksahtaneella melodisella riffillä käyntiin.

Toinen suosikkini on rauhallisempi Some Other Life. Myös tässä kappaleessa on vahva aloitusriffi, joka tuo mieleen Stingin melodiset ratkaisut. Sähköpianosoolo tuo mukavaa vaihtelua soolorepertuaariin.

The Mint Freaksissä soittavat: Timo Pääkkö, Teemu Niemelä ja Kalle Aalto.